40-vuotisjuhla 2026

Kangasalan kansalliset seniorit viettivät 40-vuotis juhliaan lauantaina 14.3.2026 Meitä oli paikalla yli 70 senioria, muistelemassa yhdistyksen alkutaipaletta ja tietysti nykyhetkeä.
Puheenjohtaja Jarmo Forsberg kertoi miten yhdistystoiminta alkoi jo merkittävästi aikaisemmin, mutta oma Kansalliset seniorit perustettiin 13.3.1986.
Tervehdykset juhlayleisölle toivat Kangasalan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Saana Vahvelainen.
Pirkanmaan senioripiirin tervehdyksen toi puheenjohtaja Tuija Seppänen.
Juhlapuheen piti Kansallisen senioriliiton puheenjohta Kari Kantalainen: "Ikääntyneiden hoitolupaus koetuksella" Hän korosti, että kasvava vanhusväestön määrä, lisääntyvät palvelutarpeet sekä valtiontalouden heikko tila haastavat hyvinvointipalvelujen rahoitusnäkymiä. Tämä heijastuu myös ikääntyneiden henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Maahan tarvitaan erityinen vanhuspalvelustrategia, jossa hyödynnetään julkisen ja yksityisen sektorin yhteityön ohella myös kevyempiä toimintamalleja, uutta teknologiaa sekä ennaltaehkäiseviä ratkaisuja. Lisäksi hän muistutti vapaaehtoistoiminnan ja järjestöjen roolista. Jatkossa tämä korostuus entisestään, sillä kolmas sektori tarjoaa vertaistukea, arjen apua ja yhteisöllisyyttä, jota julkinen sektori ei pysty kattamaan. Ikääntyneiden on voitava ikääntyä arvokkaasti ja turvallisesti. Tämä edellyttää sekä julkisen vallan että kansalaisyhteiskunnan panosta - sisulla ja sydämmellä eteenpäin.
Ansiomerkkien jako ansioituneille yhdistyksen aktiiveille, ilman heidän pyyteetöntä toimintaa ei yhdistys voisi toimia. Suuri kiitos teille!
Juhlan musiikista vastasi Kansanmusiikkiyhtye Roine ohjaajana Susanna Malkasilta  sekä kahvitarjoilusta Koiviston Kestikievarit. KOHTI SEURAAVAA VUOSIKYMMENTÄ